Maaninka Korkeakoski

Korkeakoski Maaningalla

Tällä kertaa olimmekin hieman kauempana ja pysähdyimme hetken mielijohteesta näköalapaikalle matkalla Keiteleeltä Siilinjärvelle. Korkeakoski sijaitsee Tuovilanlahdesta luoteeseen. Parkkipaikalta on hyvin lyhyt kävelymatka rotkon reunalle, jossa yli 30 metrinen koski, lähes putous, kohisee näin syksyllä mahtavasti.

Paikalle on rakennettu tasanteita ja portaikkoja, joilta näkymää voi ihastella monelta suunnalta. Parkkipaikalta lähtee myös polku kiertämään rotkoa. Koko kierrokselle tulee mittaa kuutisen kilometriä, mutta keksimme lähettää pienimmät ja huonojalkaisemmat Tuovilan vanhalle koululle autolla. Koulu on lakkautettu ja siinä toimii nykyään kahvila. 

Kolmen kilometrin rotkoreittillä oli sen verran korkeuseroja, että hyväkuntoisista portaista huolimatta kävelyyn meni pikkuisen yli tunti. Jätimme laavu ja näköalapoikkeamat tekemättä, sillä meillä oli menoa vielä muualle sinä päivänä. Ihastelemista silti riitti!

Suosittelen kaikille pikku pysähtymistä ja hengästymistä kaipaavalle ainakin tuota puolta lenkkiä. Lenkin paluuosa olisi ollut pääosin maantien vartta pitkin kävelyä, joten sen jättäminen väliin ei harmittanut. Koululta lähti myös muita reittejä sekä taikametsä ja lähistöllä on kotieläinpiha. Nähtävää olisi siis riittänyt pidemmäksikin aikaa.


                                       




Rotkon pohjalla vesi kulkee maltillisesti.

Maantien alitus on autoille näkymättömissä puiden alla.



Korkeuserot ovat huimat. Rotkon pohjalla on kellarimainen tunnelma.

Koski kuohuu.

Ylhäältä ei edes nää rotkon pohjalle.

Rappuset ansaitsevat hyvät arvosanat.


Taikametsä koulun takana.


Kommentit

Suositut tekstit