Paimio, Iso-Heikoisten luontopolku

 Paimion luontopolku

Tällä kertaa pistin kaverin hommiin eli valitsemaan meille kohteen. Mukavan paikan hän löysikin. Paimion luontopolku sijaitsee Iso-Heikoisissa sopivan matkan päässä moottoritien liittymästä. Kevolantieltä on hyvät opasteet luontopolun parkkipaikalle. Paimion sivuilta löytyy erinomaiset neuvot kävijöille karttoineen ja tarinoineen. Tällä kertaa voit kurkistaa sijainnin suoraan sieltä. Paimio on panostanut muutenkin sivuillaan hienosti tähän kohteeseen esimerkiksi maanomistajaluettelolla ja hyvällä esitteellä. 

Kevätsää

Sää oli retkipäivänä mitä hurmaavin. Kevätsadetta, auringonpaistetta, tuulta, lunta ja räntää. Kaikille siis jotakin. Sää ja erittäin vaihteleva maasto olivat omiaan uusien retkeilykenkien testaamiseen ja sisäänajoon. Retkeilyvarusteista voisin muuten kirjoittaa ihan oman jutun...

Kovimman vesisateen vietimme sopivasti eväitä syöden laavulla ja jatkoimme matkaa sitten lumisateessa.

Maasto ja nähtävyydet

Luontopolun alun museo esittelee suon historiaa 7500 vuoden takaa nykypäiviin. Suota on hyödynnetty aikoinaan monin tavoin viljelyyn, karjankasvatukseen ja turpeennostoon. Onpa alueella ollut pikkuinen rautatiekin. Nyt ei maallikko näe maastossa kuin muutaman peruskiveksi hakatun lohkareen ja nekin olisi voinut ohittaa ilman selittävää kylttiä. Kylttejä on muutenkin mukavasti erilaisia erikoisuuksia selittämässä. Kääpiökuusi ja kaksirunkoinen mänty, niitä en ollut ennen nähnytkään. Pirunpelto sentään on tuttu Suomalaiselle luonnossa liikkujalle. 

Maasto on todella vaihtelevaa vaikkei ihan vaikeimmasta päästä. Alkupää lintutornille asti on melko helppokulkuista olematta kuitenkaan esteetöntä. Paluumatka kivikkoisempaa ja juurakkoisempaa. Pitkospuihin, siltoihin ja narukaiteisiin on nähty todella vaivaa ja laavullakin oli suuri määrä polttopuita. 

Varsinaiselta reitiltä olisi voinut tehdä muutaman ylimääräisen kierroksen, mutta ne jätimme ensi kertaan. 

Jos vielä voi jotain kehua, niin parkkipaikka oli selkeä ja hyvä. 

Museon seinältä luettua

Kaksirunkoinen mänty on syntynyt oksan kahnatessa rikki toisen puun rungon ja ymppäytyessä siihen. Nyt oksan alta kulkiessa häviää murheet ja kolotukset. Ystävä haki metsäistä mielenrauhaa ja minä yritin heilutella oksan alla jalkaani ja jättää kantapään luupiikin aiheuttaman säryn sinne. Aika hyvin toimii!

👈Edelliseen tekstiin      Seuraavaan seikkailuun👉