Oripää, Harjureitti
Oripää, Harjureitti
Pitkästä aikaa taas yön yli -retki. Harjureitistä olin haaveillut jo jonkin aikaa ja nyt sitten suuntasimme sinne. Houkuttimena olivat mm. monet laavut, erikoiset vesisysteemit ja hiekkaharju.
Pikkulappina mainostettu alue on mielenkiintoinen. Lähistöllä on paitsi moottori- ja frisbeegolfrata, myös golfkeskus ja armeijan ampuma-alue. Lisäksi aluetta halkoo muutama tie. Etukäteen mietitytti, että minkäköhänlainen äänimaisema alueella oikein on. Ja olihan se aika erikoinen. Pommit jysähteli ja ambulanssi porhalsi metsikön takaa yön pimeydessä. Mutta kun siihen oli jo asennoitunut, ei se sanottavammin retkeä häirinnyt.
Vesi
Otetaanpa käsittelyyn ensin vesisysteemit. Alueella on Kankaanjärvi joka on suppajärvi eli jääkauden aikaan jäälohkareen sulaessa syntynyt hiekkakuoppa. Myllylähteen alueella on yksi Pyhäjoen alkulähde eli lähdejärvi ja siitä laskeva puro. Purossa on ollut aikoinaan jauhomylly. Lisäksi siellä on hauska lirikaivo. Lirikaivon vesi nousee maanpinnan yläpuolelle omalla paineella ja tällaisia lähteitä syntyy harjujen reuna-alueille kun maaperässä on suotuisasti savi ja hiekkakerrostumia. Kaiken tämän lisäksi täältä löytyy myös suo.
Salpausselkä
Harjun alue kuuluu Natura-ohjelmaan ja on osa Salpausselkä III :sta joka kokonaisuudessaan jatkuu Ruotsiin asti. Harjun pohjavesi on erittäin tärkeä alueen vesivaranto ja Virttaankankaalla tehdään myös tekopohjavettä Turun tarpeisiin. Harjut ovat mielenkiintoisia ja olemmekin tutustuneet aiemmin mm. Pulkkilanharjuun ja Salon alueen harjumuodostelmiin.
Luvassa oli siis hiekkapohjaista kangasmetsää, yllättävän suuria korkeuseroja ja hieman hyttysiä vilisevää rantapöheikköä.
Retken kulku
Sitten itse reissuun. Aloitimme matkan pohjoisesta, Vampulan ulkoilumajalta. Ensin suunnistimme Porsaanharjun näköalalaavulle saamaan kokonaiskuvaa edessä olevasta koitoksesta. 143m merenpinnan yläpuolella oleva harjun kohta kertoo samalla myös sen, että tästä kun lähtee alaspäin, on sitten paluu pelkkää ylämäkeä. Emme kuitenkaan suunnanneet alas kuntoportaita, vaan otimme poluksi Kantolaavulle vievän latupohjan. Itse polut ovat suurimmalta osin leveitä ja helppokulkuisia, mutta osittain ne ovat jalan alla lonsuvia hiekkarinteitä joita vesi on uurtanut välillä pahastikin.
Kiire meillä ei ollut ja pysähtelimme juomaan ja maisemia ihailemaan useasti. Ilma oli kuuma ja siksikin tauot olivat tervetulleita. Kantolaavulla pysähdyimme geokätköilemään ihan rauhassa. Tien toisella puolen tutustuimme Toimintaloman rakennuksiin ja "kylttihelvettiin". Infokyltit ovat kyllä ihan mukavia, mutta jotenkin nauratti kylttien paljous....
Myllylähde
Myllylähteellä vastaan pöllähti hyttysarmada ja siksi lirikaivon ja puron tarkastelu jäi todella pikaiseksi toiminnaksi. Alunperin olimme suunnitelleet yöpyvämme lähteen lähistöllä, mutta vaikka paikalla on turvekammikin, niin ei sekään oikein houkutellut. Lähdekin on niin vesikasvien peitossa, että emme pulahtaneet uimaankaan. Läksimme siis kohti seuraavaa laavua.
Rajalaavu
Rajalaavulta sitten löysimmekin levon ilman hyttysiä. Testissä oli aluspeitot riippumattoihin ja niin yöstä tulikin lähes liiankin lämmin. Laavussakin olisi hyvin voinut yöpyä. Kaikkiin laavuihin voi helposti majoittua vähintään neljä henkilöä ja osa on suurempiakin. Huusseja löytyy myös joka laavulta ja kaikkialla on suht siistiä.
Klemelaavu
Aamulla jatkoimme kohti ylämäkeä eli Klemelaavua. Ilma oli taas ihanan kuuma ja päätimme suunnata autolle ja siirtyä sen kanssa Kankaanjärvelle uimaan. Klemelaavulla hengähdimme tai siis poimimme yhden juomapullon täyteen puolukoita!
Kankaanjärvi
Kankaanjärvellä ei ole parkkipaikkoja ihan lähellä, mutta moottoriradan isoille parkkipaikoille voi tapahtumien ulkopuolella kyllä auton jättää. Järvi on pieni ja sen reunalla on golfrata. Sen verran erikoinen järvi kyllä on, että suosittelen käymään.
Suosittelen Harjureittiä helposti lähestyttäväksi retkipaikaksi esimerkiksi lapsiperheille. Ensikertalaiselle laavuyöpyjälle paikka on myös mainio, sillä moni laavu on suht lähellä parkkipaikkaa. Jos tulee vilu tai retki ei muuten ole onnistunut, voi perääntyä autolle helposti. Ihmisiä myös kulkee koiria ulkoiluttamassa ja reippailemassa, niin ei tarvitse tuntea oloaan yksinäiseksi.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kerro omat kokemuksesi tästä kohteesta tai anna lisää ideoita retkeilyyn!