Halikko, Pappilankierto, polku jota ei enää ole

 Pappilankierto

Kyllä kulkijaa nyt harmitti. Tästä patikkareitistä on nimittäin hyvä opaskyltti Halikon museosillan kupeessa ja siinä luvataan harvinaista herkkua eli joen törmää kulkeva polkua. Tällä seuduin joet kulkevat usein peltojen halki uurtaen syviä, mutkittelevia uomia pehmeään maahan. Joen serpenttiinit kiehtovat ja kutsuvat kulkemaan vaikka patikointi niiden rannalla onkin lopulta hankalaa ellei aivan mahdotonta. Siksi iloitsin löytäessäni tämän valmiin polun.

Läpi kylän

Lähdin kulkemaan reittiä vastapäivän, jotta saisin ihastella joen vartta sitten loppumatkan. Alkumatka kun kulkee jalankulkuväyliä pitkin asutettujen alueiden halki. Tämä tiestöllä kulkeva osuus on myös historiallisesti ja luonnonarvoiltaan mielenkiintoinen, mutta ensisijaisesti olin lähtenyt katsomaan jokea.

Karttaan merkitty/maastossa oleva

Kun polun olisi pitänyt erkaantua asfaltoidulta tieltä tapasin ensimmäiset ongelmat. Reitti ei kulje voimalinjojen kohdalla jyrkänteellä, niin kuin opastaulun karttaan on piirretty, vaan pohjoisempaa löytyy katkenneet kyltit. Tässä kohtaa polku on umpeenkasvanut ja nuori ryteikkö tarjoaa pienen haasteen, joka ei minua kuitenkaan estänyt jatkamasta matkaa. 

Onnellinen kohtaaminen

Pellon laidassa kadotin taas reitin idean. Karttaa lukien olisi pitänyt ravata rantaan suoraan viljelyksen yli. Syksyllä, pellon ollessa tyhjä viljelykasveista näin uskalsinkin tehdä. Muutoinhan viljelyksen läpi kulkeminen lienee kiellettyä. Rantaan saavuttuani oli edessä onnellinen kohtaaminen kyltin kanssa! Tässähän se polku menee!

Nokkosia ja pajupuska

Nuoli osoitti tomerasti läpi viisimetrisen, muhkean pajupusikon. Kiva. Päätin kuitenkin antaa polulle vielä mahdollisuuden, olinhan nyt jo joen rannassa. Päädyin kuitenkin tuiskahtamaan pyrstölleni, sillä ranta oli aurattu syville urille siinä, missä polun olisi pitänyt olla. Myöhäiset nokkoset tervehtivät minua ja tönötin vyötärön korkuisessa heinässä. Lopulta annoin periksi ja palasin takaisin asfaltille ainakin joksikin aikaa.

Lammaslaidun

Matonpesupaikka näytti kartalla siltä, että siitä yrittäisin takaisin joen rantaan. Kartalla siihen on merkitty Pappilan lyhyt kierto. Matonpesupaikkaa reunustaa lammasaita ja siinä olevassa portissa kerrotaan koska koiria ei saa päästää alueelle ja Kirkkoniityn luontopolulle. Toiveissa oli siis löytää ainakin joku polku rantaan. 

Paluu lähtöpaikkaan

Ihan niin helposti ei polkua löytynyt, mutta hetken niityllä kuljettuani näinkin pienen uran rannassa.Tämä loppupää reitistä onkin somaa, mutta sitä on niin kovin lyhyt pätkä. Matkalla on myös kosteampi kohta, jonka ylittää nyt jo lahot lankut. Lopulta saavuin takaisin opastaulun luo.

Vaikka retki olikin puolittain epäonnistunut oli mukava saapua museosillalle katsomaan kurpitsaviikkojen lyhtyjen valoa.

Palautetta 

Kirjoitin palautteen Salon kaupungille. Toivoin polkua kunnostettavan, mutta se lienee mahdotonta, sillä tämä polku kulkee osin yksityismaalla ja sen kunnossapito voisi olla haastavaa. Palautteeseen vastattiin nopeasti ja pyydettiin minua kertomaan harhateille johtavien viittojen paikat. Näin saataisiin päivitettyä se asia, että polkua ei enää ole. Toivoin vielä, että jonkin joen varteen saataisiin polku jonain vuonna.

Halikon sillan pielessä oli ainakin vielä syksyllä 2021 kyltti, jossa oli Pappilankierto niminen patikkareitti.

Halikon komea kivikirkko.

Jylhiä kallioita reitin varrella.

Pistin muistiin, että täällä seuduin pitää vielä käydä, sillä pikkuisiin luonnonsuojelualueisiin vei polut. Näille en kuitenkaan tällä retkellä poikennut.

Murheellisia viittoja osoittamassa, että tässä on joskus polku kulkenut.

Tuonne pitäisi sitten ilmeisesti lähteä.

Kun käännyin katsomaan tulosuuntaani pellon yli, asfalttitien onnea oli valaisemassa sateenkaari.

Siinähän se viitta osoittaa läpi pajupuskan.

Tuosta olisi niin kiva taivaltaa, jos maa vain olisi kulkukelpoista.

Polku on kapea, mutta löytyi sentään!

Kurpitsat tervehtivät minua museosillalla.

👈Edelliseen tekstiin      Seuraavaan seikkailuun👉