Toijala, Kangassaari uimaranta ja laavu

 Kangassaaren uimaranta ja GoPark

Toijalan Kangassaaressa, joka on siis nykyään niemi, on uimaranta kioskeineen ja pukuhuoneineen. Vanajavedessä uiminen onnistuu siis siellä mukavissa puitteissa. Palveluina on myös wc:t ja grillipaikka. Ranta on sataman läheisyydessä ja parkkipaikkoja riittää.

GoPark 

Elämyspuisto GoPark tarjoaa kesäkaudella vesipuistoradan varsin kohtuulliseen hintaan. Tällä kertaa tulimme paikalle varsinaisen radan purun jälkeen, mutta pääsimme vuokraamaan sup-laudat. Ajankohta oli sinänsä suotuisa elokuun puolen välin jälkeen, että järvivesi oli vielä lämmintä, mutta suurin ruuhka jo mennyttä. Saimme testata paria erilaista lautaa ja miellyimme kapeampiin helpomman ohjattavuuden ja kevyemmän liikuteltavuuden takia. 

Toinen meistä oli sup-lautaillut pari kertaa ja toinen ei koskaan. Vesillä liikkumisesta sentään oli sen verran kokemusta, että pienille vaahtopäille nouseva järven pinta mietitytti hieman. Aloitimme rannan tuntumassa, mutta huimapäisinä päädyimme rehkimään vastatuuleen laineille ja laskettelemaan sitten vauhdilla myötäiseen. Lisäksi saimme opetusta laudalle kipuamisesta ja siinä toisen auttamisesta.

GoPark vuokraa myös pyöriä, tentsilejä ja kanootteja. Heillä on myös paikalla pakopeli ja vierestä löytyy padel-kenttiä ja leirintä-alue. Niemellä on myös koirien uimaranta jossa pääsimme ihastelemaan hevosen vesileikkejä.

Kangassaaren laavu ja luontopolku

Niemen kärjessä on laavu ja sen lähistöllä Toijalan kaupungin vuokrasauna. Niemellä kulkee myös luontopolku.

Laavu on pieni eikä sinällään sovellu nukkumiseen. Tulipaikka on hyvä ja siinä on runsaasti istumatilaa. Laavun tuntumassa on kuitenkin mukavasti sopivia puita riippumattojen kiinnittämistä varten. Vietimme mukavan, mutta jokseenkin hikisen yön niemellä. 

Miinuksena lahden yli kuuluva tien melu ja ohi ajava bilepaatti, joka jaksoi illasta aamuun soittaa samaa jumputibiisiä. Onneksi emme ole kovin herkkäunisia niin nämä eivät nyt pitäneet meitä varsinaisesti hereillä. Paikalle saapui myös yöllisiä ruuanlaittajia, mutta hekin antoivat meidän nukkua rauhassa. Plussana voisi olla se, että villieläinpelkoiselle voi vakuuttaa, ettei susi heitä syö. Suosittelen tällaiselle ohikulkijalle, varsinaiselle retkeilijälle ehkä hiukan rauhaton unipaikka. 

Laavulle on esteetön kulku. 









                                             👈Edelliseen tekstiin     Seuraavaan seikkailuun👉


Kommentit

Suositut tekstit