Kemi

 Kemi

Fiilistelläänpä vielä hieman syksyistä pohjoisen retkeä! Koska Tornioon ei enää/vielä pääse kätevästi junalla, pitää Kemissä vaihtaa kulkuneuvo bussiin. Tässä kohtaa valitsin pidemmän vaihtovälin, sillä Kemi oli kaupunkina minulle vieras.

Sen verran pikkuinen kaupungin keskusta on, että sen ehtii pääpiirteissään kävelemään parissa tunnissa ja muutamaan nähtävyyteen tutustuakin. Valitsin kohteiksi Kemin kaupungintalon, Kemin historiallisen museon, Kemin kirkon sekä sataman.

Vierailukohteet

Kemin kaupungintalo on myös vesitorni ja sen ylimmässä kerroksessa toimii kahvila Hertta Sky. Kahvilassa on ulkoterassi, josta on mukavat näköalat yli kaupungin. Lounas on myös varsin erinomainen!

Saksalaiset yrittivät räjäyttää talon sodan aikana, mutta lujasti raudoitettu talo kesti, koska vesisäiliö oli ehditty tyhjentää.



Kemin kirkko on ihana vaaleanpunainen kermakakku!


Oli sen verran syksy jo pitkällä, että Perämeren kansallispuistoon ei enää tehnyt mieli tutustua eikä aikakaan antanut tälle retkelle mahdollisuutta. Venetaksi toki vie saarille, jos intoa löytyy.



Kemin museossa on useita näyttelyitä. Historiallinen näyttely on pysyvä ja kertoo paikallishistoriasta hyvin kattavasti. Vierailin myös sarjakuva- ja kivinäyttelyssä ja taidemuseossa. Nämä kaikki ja kirjasto sekä kahvila ovat saman katon alla. Muuallakin kaupungissa on mukavasti taidetta nähtävillä. Suosittelen kävelyä Meripuistonkadun bulevardia pitkin ja Sauvosaaren puistossa kiertelyä.


                                              👈Edelliseen tekstiin     Seuraavaan seikkailuun👉



Kommentit

Suositut tekstit