Talvihaaveilua

 Talvihaaveilua

Mahdollisia retkikohteita on uskomattoman paljon! Puolet unohtuu ennen kuin ehtii matkaan edes lähteä ja uusia tupsahtelee eteen sanomalehdissä, nettiartikkeleissa ja ihmisten kertomana. Päätin koota kohteita kartalle. Kartan löydät blogin sivupalkista. Ehdotuksia vastaanotetaan ja lisäillään karttaan. 

Vaikka kohteet ovatkin pääosin luontokohteita, niiden erikoisuus saattaa olla ihan ihmisen antama nimi tai ihmisen aiheuttama ominaisuus luonnossa. Vanhat kaivosalueet esimerkiksi ovat mielenkiintoisia.

Tällä hetkellä suunnitellaan talviretkeä ja pientä pyöräretkeä sekä kävelyä paikasta toiseen. Ennen ihmisen elinpiiri on ollut parin tunnin kävelymatkan päässä olevat kohteet ja kauemmas on lähdetty sillä mielellä, että perillä on yövytty. Kotoani on 12km Teijolle. Matka kulkisi metsäteitä ja pienempiä maanteitä pitkin kauniiden järvien lomitse. Tämä olisi aika houkutteleva mahdollisuus!

Aikavaellus Kaarinasta Turkuun olisi myös mielenkiintoinen kävelymatka. Nyt tuntuisi mielen päällä olevan patikointi paikasta toiseen, eikä niinkään rengasreitit.

Postauksia siis taas tulossa!



                                    👈Edelliseen tekstiin       Seuraavaan seikkailuun👉




Kommentit

Suositut tekstit