Teijo Sahajärven kierros

Sahajärvi

Tällä reitillä ei ole luolia eikä hiidenkirnuja, mutta narulosseja on kaksi! Sahajärven kierroksen pituudeksi on merkitty 8,8 kilometriä. Lossit eivät ole käytössä talviaikaan ja niiden tilanne kannattaa tarkistaa ennen lähtöä. Olen kulkenut kyllä eteläisen reitin kevättalvella edestakaisinkin ja sekin oli oikein mukava retki. 

Tällä kertaa lähdimme liikeelle Nenustannummen paikoitusalueelta ja näin alkukesästä oli oikein viisasta suihkutella hyttyskarkotinta ihan joka paikkaan. Alku on metsäistä, lähes soista ja sinne on rakennettu pitkospuut. Tämän jälkeen noustaan kallioille joilla hyttysiä ei sitten enää olekaan. Tien ylityksen jälkeen tullaan toiselle parkkipaikalle, josta lossille on enää muutama sata metri. Muista pakata esimerkiksi puutarhahanskat, sillä lossien kiskominen käy käsien päälle. Ihan hyvä hauistreeni kävelyn lomaan.

Saarella on huussi ja laavu. Laavulla on myös tulipaikka. Muista tarkistaa maastopalovaroitukset! Kovin kummoisia uimarantoja ei saarella ole, mutta kyllä kastautumaan pääsee. Vilkkaana viikonloppuna saarella oli myös paljon telttailijoita.

Matka jatkuu toisella narulossilla ja sen jälkeen lehtometsässä, jossa hyttysiä oli taas varsin paljon. Laakeat kalliot ja upeat maisemat tarjosivat ininättömän levähdyspaikan. Laaksoon jälleen laskeuduttuamme maasto muuttui liejuiseksi ja kasteli kengät. Saa olla varmasti todella kuivaa pitkän aikaa, ennenkuin tämä osuus on täysin kulkukelpoinen kengillä kuin kengillä. Lopuksi on vielä kaksi tienylitystä ja maasto on hiekkanummea.

Reitti on jo hiukan haastava, mutta monta pientä vaeltajaa näkyi vastaan tulevan ja meidän porukan alakoululainen ainakin selvisi oikein mainiosti reissusta. Hauska päiväretki!

Kommentit

Suositut tekstit