Parikkala, Vierevin metsähautausmaa

 

Parikkala, Vierevin metsähautausmaa

Tämä ei nyt ole varsinainen luontokohde, mutta nimessä oleva metsä ja luonnon läsnäolo tekivät vaikutuksen.

Metsähautausmaa 

Metsähautausmaa on luonnonmukainen, kotimaisia kasveja kasvava hautausmaa. Hautausmaa voi olla metsään perustettu tai alue, jolle puita on myöhemmin kasvanut luonnollisesti. Metsähautausmaalla on myös luonnonmukaista aluskasvillisuutta. Komeaa mäntyä kasvava hiekkakäytävin ja hoidetuin nurmikoin olevaa hautausmaata ei metsähautausmaaksi voi siis kutsua, vaikka puustoa olisi paljonkin.

Historiaa

Vierevin hautausmaa on perustettu 1890 ja ollut käytössä vuoteen 1925 asti. Nykyään hautauksia suoritetaan vain sukuhautoihin ja niitäkin vain 1-2 vuodessa. Hautausmaalla on paljon vanhoja rautaristejä ja hautausmaa pyritään pitämään mahdollisimman luonnontilaisena. Jyhkeät männyt ja niittykukat koristavat paikkaa. Hautausmaata ympäröi sammaloitunut kiviaita ja kulku käy rautaporteista. Maasto on harjumaista ja luo oman viehätyksensä tunnelmaan.

 Luonnon kiertokulkua 

Suomesta löytyy monia metsähautausmaita. Suosittelen käymään vaikkapa siinä lähimmässä. Itselleni tuli ainakin rauhallinen olo miettiessäni luonnon kiertokulkua.

                                        


Vierevin metsähautausmaa




Kommentit

Suositut tekstit