Ruokolahti, Lassilan linnavuoren luola ja rajamuseo

 

Ruokolahti, Lassilan linnavuoren luola ja rajamuseo

Lassilan linnavuori sijaitsee aivan maamme itärajalla. Imatralta tultaessa linnavuorelle ajetaan Niskapietilän museotietä. Museotien historia yltää 1600-luvulle asti ja se on ollut osa Savonlinna-Viipuri-maantietä. Tie kuuluu museoviraston valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Nämä kohteet on valittu kuvaamaan Suomen historiaa ja kehitystä. Vaikka tie onkin museotie, on se hyväkuntoista asfalttia. Lopussa ajetaaan kuitenkin pätkä hiekkatietä.

 Rajamuseo

Rajan läheisyydestä kertoo myös rajamuseo Niskapietiläntien varrella. Rajamuseoon on ilmainen sisäänpääsy. Suosittelen museota, sillä se on pieni, monipuolinen ja siellä on mukava henkilökunta.

Lassilan linnavuoren luola

Linnavuoren juurella on pieni parkkialue jolta luolalle ei ole kuin muutama kymmenen metriä. Luolaan on rakennettu tikkaat, sillä luolan suu on parin metrin korkeudella kiviseinämässä. Itse luola on kapea halkeama kalliossa ja jatkuu läpi vuoren. Toinen aukko on korkealla vuoren rinteessä. Luolan keskikohtaan on sortunut isoja kiviä, joiden ohi pienellä änkeämisellä kyllä pääsee. Varaa mukaan lamppu ja hanskat. Luola on korkea ja kallion muodot tulevat lampun valossa hyvin esiin.

Tarina kertoo, että luolaan on suojautunut 40 kyläläistä isonvihan aikaan. Venäläiset eivät saaneet suomalaisia ajettua ulos edes kiehuvalla vedellä, jota he kaatoivat luolan katon rakosista. Kallio jäähdytti veden tehokkaasti, ennenkuin se ehti tippua ihmisten niskaan. Muutama sotilas pystyi tehokkaasti luolaa puolustamaan sen kulkuaukoista.

 Linnavuori

Linnavuori on ollut muutenkin helppo puolustuskohde, sillä sen rinteet ovat jyrkät. Parkkialueelta katsoen luolan suuaukon vasemmalta puolelta nousee luonnonmuovaama portaikko. Juuret, kivet ja kallionhalkeamat sekä paikalle viritetty köysi auttavat kulkijaa kipuamaan vuoren laelle. Luolan oikealta puolelta lähtee polku, joka myös johtaa jyrkkää rinnettä ylös vuorelle. Ylhäältä on kaiken vaivan arvoinen komea näkymä yli järven.

                                                










Kommentit

Suositut tekstit